Henkilöstötiedolla johtamisen valmennus ja kyvykkyysanalyysi Tampereen Sähkölaitoksen konsernin HR:lle, liiketoimintajohdolle, taloudelle ja tiedolla johtamisen vastuuhenkilöille

Asiakastarina: Kohti tiedolla johtamista Sähkiksen HR:ssä

Halusimme järjestää Jaanan kanssa työpajan, jossa arvioitaisiin HR -tiedolla tiedolla johtamisen nykytilaamme. Osallistuimme kaikki ensin Jaanan vetämään verkkovalmennukseen, joka edesauttoi kontekstin ja alueen terminologian ymmärryksessä. Muodostimme siis yhteisen kielen.
Itse lähityöpajaan osallistuivat liiketoiminnan johtoa, talouden, HR:n ja data-analytiikan (IT) osaajiamme eri puolilta taloa. Työpajassa oli paljon aktiivista keskustelua ja esiin nousi monia hyödyllisiä näkökulmia nykytilasta sekä kehitystarpeita.

Työpajan suurin anti oli se, että saimme kaikki osapuolet saman pöydän ympärille keskustelemaan samasta asiasta, jossa olemme kehitystiemme alkupäässä. Koimme, että ymmärryksemme tiedolla johtamisesta, meidän omista vahvuuksistamme ja kipupisteistämme lisääntyivät, mikä auttoi suuntaamaan seuraavia kehitysaskeleitämme taas fokusoidummin eteenpäin. Ensimmäinen HR dashboard v.1 on muuten saatu työpajan jälkeen jo aikaiseksi!

Jaanan kanssa oli mukavaa ja selkeää työskennellä. Asiat etenivät suunnitellusti ja oli kivaa!

- Virpi Waldén, henkilöstöjohtaja

Tampereen Sähkölaitos

Henkilöstötiedolla johtamisen valmennus ja liiketoiminnan tarpeisiin porautuminen Istekin HR-tiimin, taloustiimin, liiketoiminnan vastuuhenkilöiden ja tietojohtamisen kumppanin kanssa

Istekki

JAMKin ja JYU:n DigiHR-hankkeessa webinaari ja työpaja

Työpajan aiheena oli HR-tiedolla johtaminen: tiedon tarpeiden tunnistaminen. 3-tuntinen työpaja sai osallistujilta palautekyselyssä erinomaiset arviot: NPS 100!
Työpajaa kehuttiin mm. näin:

  • "Tilaisuuden parasta antoa oli konkreettinen harjoittelu strategisista kysymyksistä lähtien."
  • "Ihan mahtava ja hyvin rakennetty kokonaisuus. Paljon saa asioita vietyä käyttöön."
  • "Kyllä kannatti ajaa 3 tuntia suuntaansa tämän työpajan takia!"
DigiHR

Henkilöstötiedolla johtamisen valmennus Verkkokauppa.comin HR-tiimille sekä johtoryhmän oivallutus tiedolla johtamisen osaamisten ja kulttuurin näkökulmasta

Verkkokauppa.com

Talentreen HR-ammattilaisten valmennusohjelmassa henkilöstöanalytiikan koulutuspäivä

Osallistujien fiilismittari osoitti innostuksen tasoksi päivän päätteeksi 9,5 (1-10)! Koulutuspäivässä pidettiin erityisesti vuorovaikutuksellisuudesta ja valmentajan asiantuntemuksesta.
Kokonaiskeskiarvo päivästä oli 4,7 (1-5).
Osallistujat antoivat mm. tällaista palautetta:

  • "Päivä oli todella onnistunut! Kouluttaja oli huippuasiantuntija ja antoi meille ripauksen tästä mahtavasta asiantuntemuksestaan. Meille ripaus oli jättiannos uutta tietoa. Iso Kiitos!"
  • "Päivän anti oli ennakko-odotuksia mielenkiintoisempaa. Jaanan esitys ja esitystapa oli tosi selkeä ja rauhallinen, sitä kuunteli mielellään."
  • "Kouluttaja oli hyvä, vähän aihe oli vieras mutta hyvin hän haastoi miettimään asiaa. Hyödyllinen koulutus."
Talentree

Henkilöstöanalytiikan valmennus ja HR-tiedon tarpeiden kartoitus Destian HR-tiimille

Destia

Henkilöstöanalytiikan ja tiedolla johtamisen kaksiosainen valmennus, johdon tarpeiden tunnistaminen ja toimenpiteiden priorisointi Aalto-yliopiston HR-yksiköiden kanssa

Aalto-yliopisto

Henkilöstöanalytiikan kyvykkyyksien ja niiden mittaamisen työpajasarja Klarigon HR-konsulteille

Klarigo

Yhteistyötä ja henkilöstöanalytiikan koulutuksia Profession kanssa jo vuodesta 2019. Osallistujilta saamani asiakaspalautteen arvosana on 4,5–5 / 5!

Säännölliset koulutukseni:
o Datakyvykäs HR ja tiedolla johtamisen kulttuuri
o Edistynyt henkilöstöanalytiikka ja tiedon tulkinta

Professio