"Jaanan koulutus oli sisällöltään ja menetelmältään erittäin onnistunut. Kasvatustieteilijänä katson kouluttajia/konsultteja usein eri silmin kuin monet keskimäärin. Pidin koulutusta erittäin onnistuneena ja pidin Jaanan tavasta opettaa!"
- Ismo Kinnari, HR Keko / Tampereen yliopisto

Toukokuussa 2019 pidin henkilöstöanalytiikasta koulutuspäivän Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergoksen järjestämässä Henkilöstö- ja työhyvinvointiasiantuntija (HR Ke&Ko) koulutuksessa. Koulutuspäivän alkuun opastin HR-tiedolla johtamisen termeistä, analytiikan määritelmästä sekä henkilöstöanalytiikan eri tasoista analytiikan kypsyystason ja liiketoiminta-arvon viitekehyksessä. Kuvasin osallistujille analytiikan eri tasoina analytiikan suunnittelun, kuvaavan analytiikan, diagnosoivan analytiikan, ennakoivan analytiikan, ohjaavan analytiikan, tukiälyn sekä lisätyn analytiikan määritelmät ja käyttökohteet.

Koska onnistunut henkilöstöanalytiikan hyödyntäminen on muutakin kuin tekniikkaa, avasin organisaation strategisten ja kulttuuristen kyvykkyyksien merkityksiä osallistujille. Lisäksi tarvitaan henkilötasolla HR- osaajana erilaisia taitoja ja kyvykkyyksiä, joista osaa pääsimme jo koulutuspäivänä harjoittelemaan case- työskentelyn merkeissä.

Koulutuksen pääfokus oli erityisesti henkilöstöanalytiikan perusteissa, sen vaatimissa kyvykkyyksistä ja pohjatöistä sekä liiketoimintalähtöisessä kehittämisessä. Avasin myös yleisimpiä haasteita henkilöstöanalytiikassa ja kuinka niitä pysyy ennakoimaan.

”Kiitos todella mielenkiintoisesta luentopäivästä, sait keskuudessamme paljon positiivista palautetta ja viemme sen myös yliopistolla eteenpäin. Olet sujuvasanainen ja erittäin miellyttävä kuunnella, esität asiat selkeästi ja ymmärrettävästi,” kommentoi toinen koulutuspäivän osallistuja jälkikäteen.

Jatkan yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa vastaavien koulutuspäivien järjestämisessä.

Saratiikan takana – Jaana Saramies

Olen Jaana Saramies, henkilöstöanalytiikan sanansaattaja ja innokas HR-tiedolla johtamisen kehittäjä – sinun kouluttajasi henkilöstöanalytiikan ja -tiedolla johtamisen aallokoissa. Tällä hetkellä toimin HR- kehityspäällikkönä ja HR-data-analyytikkona Terveystalossa. Taustastani löytyy HR-analytiikkaratkaisun konsultointikokemusta sekä taloushallinnon ja sisäisen laskennan controller-osaamista. Taloudelliset luvut ovat usein yksi vahvimmin organisaatiota ohjaavista voimista; minun näkemykseni mukaan nuokin luvut tulevat ja johtuvat henkilöstöstä. Sen vuoksi näen henkilöstöanalytiikassa ja hr-tiedolla johtamisessa valtavaa potentiaalia tuottaa kestävää kilpailuetua. Saratiikka syntyi halusta jakaa tätä osaamista ja näkemystä kaikille.

Jaana Saramies